Voiko asiakas kieltäytyä henkilönsuojaimista?

Tarinassa asiakas kieltäytyy henkilönsuojaimista lyhyen työmaavierailunsa aikana.


Videon tilanne tekstinä

 

Asiakas on aina oikeassa – vai onko? Meidän on ymmärrettävä asiakkaan tarpeet ja luotava heihin hyvät suhteet, mutta joskus he esittävät pyyntöjä tai vaatimuksia, jotka ovat ristiriidassa turvallisuuskulttuurimme kanssa.

 

Esimerkiksi kerran eräs asiakkaistamme kieltäytyi käyttämästä henkilönsuojaimia työmaavierailulla. Hän oli vain pikaisella kierroksella, eikä mielestään voisi joutua vaaraan. Tiimimme ei tiennyt mitä tehdä: he halusivat kunnioittaa asiakkaan toiveita, mutta arvomme mukaisesti myös välittivät ihmisestä ja hänen turvallisuudestaan.

Kysymykset

 

  • Oletko ollut tilanteessa, jossa asiakas kieltäytyi noudattamasta turvallisuussääntöjämme?
  • Mitä teit tilanteessa?
  • Mitä opit tilanteesta?

 

Mietittävää

 

Voimme oppia näistä tilanteista ja toimia jatkossa entistäkin paremmin arvojemme mukaisesti. Voimme esimerkiksi:

 

  • Keskustella etukäteen arvoistamme ja siitä, kuinka ne vaikuttavat asiakkaisiimme ja työntekijöidemme elämään.
  • Yrittää löytää turvallinen vaihtoehto asiakkaan tarpeisiin aina kun mahdollista.
  • Varmistaa, että kaikki ovat ymmärtävät ja tuntevat pakolliset turvallisuusprosessimme, jotta vaaratilanteita ei pääse syntymään.
  • Toimia rohkeasti kaikissa tilanteissa sekä asiakkaiden että työntekijöidemme kanssa.

 

Lue lisää aiheesta eettisen ohjeistuksen osiosta Terveys, turvallisuus ja hyvinvointi.