Väärä sanavalinta

Tämä tarina kertoo siitä, kuinka väärä sanavalinta voi loukata.


Videon tilanne tekstinä

 

Johdin palaveria, jossa keskustelu oli muuttunut kiivaaksi. Erityisesti yksi mies otti kommentit henkilökohtaisemmin kuin muut. Yritin ohjata keskustelun muihin aiheisiin, mutta hän palasi jatkuvasti omiin tuntemuksiinsa. Asiaan turhautuneena huudahdin: "Älä ole tuollainen prinsessa!" Hän tuli puheilleni myöhemmin. "Mitä tarkoitit kommentillasi? Se, mitä kerroin sinulle, oli luottamuksellista." Hän viittasi siihen, kun hän oli muutamaa päivää aiemmin esitellyt minut aviomiehelleen työajan ulkopuolella, mutta oli pyytänyt etten kertoisi hänen homoudestaan muille. Minä tietenkin vakuutin hänelle, etten pettäisi hänen luottamustaan. Tajusin, että hän oli kokenut kommenttini homofobiseksi, ja että olin pettänyt hänelle tekemäni lupauksen.

Kysymykset

 

  • Kuinka tilanne voitaisiin ratkaista?

    Oletko tahattomasti loukannut jotakuta käyttäessäsi slangia tai pilaillessasi?

  • Mitä tapahtui?

    Kuinka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöystävällinen työpaikkasi on ja mistä tiedät sen?

  • Onko jotain, mitä voisit tehdä luodaksesi siitä hyväksyvämmän?

 

Mietittävää

 

Keskustelkaa ystävällisen kiusoittelun, kiusaamisen ja selvän ahdistelun välisistä eroista. Muista, että puheen kohteena olevan henkilön kokemus on tärkeämpi kuin puhujan aikomus.

 

  • Skanska ei hyväksy minkäänlaista häirintää, syrjintää tai loukkaavaa käytöstä.
  • Yritä aina selvittää edellä esitetyn kaltaiset tilanteet avoimella, vilpittömällä keskustelulla. Jos tämä ei ole mahdollista, ole yhteydessä esihenkilöösi, esihenkilösi esihenkilöön tai henkilöstöhallintoon. Voit aina ottaa yhteyttä myös eettisen toiminnan Hotline-ilmoituskanavaamme.
  • Hyväksyvä työyhteisö ei ole koskaan valmis, vaan sen eteen pitää tehdä jatkuvasti töitä. Meillä kaikilla on tässä työssä oma roolimme. Tasa-arvoinen työyhteisö perustuu avoimuuteen, reiluuteen, luottamukseen ja kunnioitukseen. Meidän on puolustettava toisiamme monimuotoisuuden nimissä.

 

Lue lisää aiheesta eettisen ohjeistuksen osiosta Kiusaaminen ja häirintä.