Palkkaammeko kaltaisiamme?

Tarina herättää kysymyksiä siitä, kuinka huomioimme eritaustaiset ihmiset ja kuinka tiimissä voidaan hyödyntää monimuotoisuutta parhaiden tulosten saavuttamiseksi.


Videon tilanne tekstinä

 

Palkkasimme hiljattain uuden projektipäällikön. Valitsimme tarkoituksella erittäin pätevän henkilön, jolla oli tavallisesta poikkeava koulutustausta. Osa tiimin jäsenistä vastusti päätöstä. ”Hän ei sovi joukkoon ja häiritsee tiimin tuttuja työskentelytapoja”, jotkut sanoivat. He ovat myös valittaneet, että tiimissä on entistä enemmän ristiriitoja. Tiimin tehokkuus ja tuottavuus ovat kuitenkin yleisesti ottaen kasvaneet.

Kuinka autamme tiimiä toimimaan yhdessä ja ymmärtämään, että monipuolisesta työkokemuksesta ja erilaisista taustoista on meille hyötyä?

Kysymykset

 

  • Oletko kohdannut haasteita palkatessasi eritaustaisia työntekijöitä, työskennellessäsi heidän kanssaan tai huomannut haasteita siinä, kuinka tiimit hyväksyvät heidät?
  • Kuinka käsittelit asiaa?
  • Mitä opit siitä?

 

Mietittävää

 

Voimme oppia näistä tilanteista ja toimia jatkossa entistäkin paremmin arvojemme mukaisesti. Voimme esimerkiksi:

 

  • Keskustella tutkimuksista, joiden mukaan monimuotoiset tiimit ovat usein tuottavampia. Monimuotoisissa tiimeissä työskenteleminen on usein myös haastavampaa, minkä vuoksi tiimin jäsenet saattavat kokea, etteivät he ole tarpeeksi tehokkaita.
  • Keskustella jo etukäteen kaikkien työntekijöiden kanssa arvoistamme ja siitä, kuinka ne vaikuttavat tiimityöskentelyyn.
  • Puuttua rohkeasti asiaan, jos näemme työntekijän tuntevan olonsa epämukavaksi toisen työntekijän vuoksi.


Lue lisää tästä aiheesta Skanskan eettisen ohjeistuksen osiosta Monimuotoisuus ja inkluusio.