Huolenaiheita tuodaan esiin, mutta välittääkö kukaan?
Tarina kertoo siitä, kuinka riskien mahdollisuus kasvaa, jos työympäristössä ei rohkaista nostamaan esiin huolenaiheita.
Videon tilanne tekstinä
Olemme luoneet prosesseja riskien vähentämiseksi. Stressaavissa tilanteissa prosesseja ei kuitenkaan aina noudateta asianmukaisesti. Meidän on pidettävä huolta, että yrityskulttuurimme rohkaisee ihmisiä ilmaisemaan huolensa, jos he näkevät jotain tehtävän väärin. Muussa tapauksessa riskienhallintaprosessit eivät toimi.
Tässä tapauksessa yksi työntekijöistämme huomasi, että asiakirjoja kuitattiin tarkistamatta niiden oikeellisuutta. Hän kertoi olevansa huolissaan siitä, että menettely mahdollistaa virheiden syntymisen, mikä puolestaan voi vahingoittaa meitä tai asiakastamme. Hänelle kuitenkin vastattiin korkeammalta taholta, että hän ei vain ymmärrä prosessia ja huolehtii turhaan. Hän koki, ettei hänen huoltaan otettu vakavasti ja ettei kukaan muu välittänyt koko asiasta.
Kysymykset
- Oletko ollut tilanteessa, jossa mielipidettäsi ei ole otettu vakavasti?
- Mitä teit tilanteessa?
- Mitä opit tilanteesta?
Mietittävää
Voimme oppia näistä tilanteista ja toimia jatkossa entistäkin paremmin arvojemme mukaisesti. Voimme esimerkiksi:
- Edistää tiimin sisäistä luottamusta, jotta kaikki uskaltavat tuoda esiin omat mielipiteensä ja huolenaiheensa.
- Varmistaa, että ymmärrämme ja tunnemme prosessesit, jotta tunnistamme ongelmakohdat tarvittaessa.
- Pyytää palautetta, jotta voimme kehittyä ja muuttua avoimemmiksi ja uskaliaammiksi.
Lue lisää aiheesta eettisen ohjeistuksen osiosta Puheeksi ottamisen kulttuurimme ja kostotoimien vastainen politiikkamme.